22. lokakuuta 2013

Meri-Rastila on mainettaan parempi paikka

Meri-Rastilaa 15.9.2013, kuva Olli Vento.
Olli Vento kirjoitti Helsingin Sanomiin alta löytyvän mielipiteen, joka julkaistiin lehdessä 21.10.2013.

Meri-Rastila on mainettaan parempi paikka

Helsingin Sanomissa oli juttu keskiluokan Aurinkolahdesta (HS Kaupunki 19.10.). Kirjoituksessa käsiteltiin myös suunnitelmaa rakentaa varakkaalle väelle asuntoja Helsingin Meri-Rastilan länsipuoliseen metsään.

Helsingin Sanomien jutun ydin oli, ettei Aurinkolahti ole rikkaiden alue vaan keskiluokkainen. 


Kiinnostavaa pitäisi olla sekin, että Meri-Rastila sai kaupunkisuunnitteluviraston joitain vuosia sitten ulkopuolisella taholla teettämässä arviossa varsin myönteiset tulokset.

Kun Meri-Rastila on tutkitusti mainettaan parempi paikka, sitä olisi hyvä kehittää vahvuuksiensa varassa.


Meri-Rastilan ulkoilupuistossa yhdistyvät monimuotoinen luonto ja 400 metrin pituinen muinaisranta. Lisäksi metsä saa ihmiset liikkumaan.

Tutkimusten mukaan lähiluonto tukee asukkaiden terveyttä tavalla, joka torjuu eriarvoisuutta. Myös siksi luontoalueet ovat merkittävä apu kaupungin kehittämisen työkalupakissa.

OurCity-hankkeen vaihtoehtokaavalla on osoitettu, että on mahdollista uudistaa Meri-Rastilaa ja säilyttää perinteinen ulkoilupuisto. Tämä olisi Helsingille hyvä ratkaisu. 


Kasvava kaupunki tarvitsee joka tapauksessa riittävät virkistysalueet. On aika kokeilla uudenlaista kaupunkisuunnittelua Meri-Rastilassa.

Olli Vento

Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti