 |
| Rastilan uusittu kuusiaita on esimerkki viherrakentamisen tuottamasta huonosta ympäristöstä. |
Viime aikoina olen miettinyt viherrakentamista, joka sanana kuulostaa myönteiseltä, vaikka tosiasiassa kyse on pelkästä
bisneksestä. Kaupunkiluonnon ja asukkaiden kannalta paras ratkaisu olisi,
että viheralueilla annettaisiin vallita hallittu hoitamattomuus. Tämän luulisi
olevan myös kaupungin kannalta järkevin vaihtoehto, koska se ei maksa juuri
mitään.
Helsingissä näyttää unohtuvan, että kaupungin kuuluisi olla
asukkaitaan varten. Usein tuntuu, että kaupunki kokee tehtäväkseen pikemminkin
tuottaa liiketoimintaa yrityksille. Vai miksi kaupunki luonnontilaisten
ympäristöjen sijaan näyttäisi suosivan viherrakentamista vaativia puistoja,
joita varten tarvitaan konsultteja laatimaan suunnitelmia ja viheralan
yrityksiä toteuttamaan ne?
Rastilan leirintäalueen tuntumassa ollut komea kuusiaita on tyypillinen esimerkki viherrakentamisesta. Aita oli
merkitty asemakaavaan kaupunkikuvallisesti merkittäväksi ja säilytettäväksi
elementiksi. Kaupungin tulkinta säilyttämisestä oli omalaatuinen: puolet
hyväkuntoisista vanhoista kuusista kaadettiin vuonna 2009 ja loput 2010.
Tilalle istutettiin joulukuusipellolta näyttänyt rivistö serbiankuusia, joista
pystyi ilman puutarha-alan koulutustakin arvaamaan, etteivät ne tule pärjäämään.
En
ollut vielä alkanut dokumentoida Helsingin kaupungin toimia ennen
Rastilan vanhan kuusiaidan kaatamista. Kuvia aidasta löytyy kuitenkin täältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti