Taistelu Meri-Rastilan metsästä on jatkunut vuosia

Meri-Rastilan ulkoilupuisto perustettiin vuonna 1950. Se on metsäistä maastoa, jonka keskeisenä osana on niemen suuntainen kallioselänne. Alue säästyi aikoinaan huvilarakentamiselta, minkä vuoksi siellä on Helsingissä harvinaista luonnonrantaa.

Vuonna 2003 kaupunkisuunnitteluvirasto ehdotti uutta asuinaluetta Meri-Rastilan länsirannalle. Rakentamisen alle jäisi niin kallioinen metsäalue, seudun paras pulkkamäki kuin 2,5 km pitkä valaistu hiihtolatukin. Litorina-meren aikainen muinaisranta eli pirunpeltona tunnettu Vuosaaren korkein kohta typistyisi talojen väliin unohtuneeksi kiviröykkiöksi. Vastalauseista huolimatta Yleiskaava 2002 hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa kaupunkisuunnitteluviraston esittämässä muodossa. Asukkaat alkoivat taistella alueen säilyttämisen puolesta erilaisin tapahtumin.

Asukkaiden näkemyksistä huolimatta kaavoittaja toi vuoden 2010 lopulla esiin yleiskaavaa huomattavasti laajemman osayleiskaavaluonnoksen Meri-Rastilan länsirannan rakentamiseksi. Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti 12.5.2011 pitämässään kokouksessa sen yksimielisesti uuteen valmisteluun, mutta säilytti ohjeistuksessaan luonnoksen 2 000 asukkaan määrän ennallaan. Kaavaa käsitellään uudestaan lautakunnassa todennäköisesti huhtikuussa.

Muutin Meri-Rastilaan vuonna 2004. Kuulin rakentamissuunnitelmasta keväällä 2005, jolloin perheeni osallistui rantaryhmän järjestämään elämyspolkutapahtumaan. Muutaman vuoden pysyin passiivisena ajatellen muiden hoitavan taistelun. Sitten nuorempi lapsistani luki tiedotteen metsään kohdistuvasta uhasta. Hän hätääntyi ja pyysi, että me vanhemmat yrittäisimme estää rakentamisen. Toinen meistä alkoi osallistua kaavoitukseen liittyviin tapahtumiin. Itse pyrin kirjoittamalla osoittamaan, että rakentamista puoltavat argumentit ovat heikkoja ja tarkoitushakuisia.

Kuvitelma, että rakentamalla metroaseman läheisyyteen automaattisesti vähennettäisiin hiilidioksidipäästöjä, on yksinkertaistettua ilmastoajattelua – varsinkin kun samaan aikaan ollaan suunnittelemassa väljiä asuntoja ja pohditaan keinoja helpottaa autoliikennettä Itäväylän ja Kehä I:n liittymäkohdassa. Virkamiesten ja poliitikkojen segregaatiopuheet on Meri-Rastilassa koettu hyvin loukkaaviksi. Kyse ei ole ongelmalähiöstä eivätkä uudet tulokkaat lisäisi nykyisten asukkaiden hyvinvointia millään tavalla.

Metsää puolustaessani minulle on syntynyt mielikuva skitsofreniaa sairastavasta pääkaupungista, jonka toinen käsi ei tiedä, mitä toinen on tekemässä. Miten Helsinki, joka on todennut tulvat ilmastonmuutoksen suurimmaksi uhaksi ja varautuu sen vuoksi rakentamaan lisää viheralueita hulevesien imeyttämiseksi, voi edes pohtia olemassa olevien elinvoimaisten metsien uhraamista saadakseen asuntoja ns. hyville veronmaksajille? Miksi kaupunki, jonka strategiaohjelmassa todetaan periaatteeksi ”yhtenäisten viheralueiden ja viheralueyhteyksien säilyttäminen sekä rantojen säilyttäminen kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäytössä”, suunnittelisi rakentamista viimeisille luonnontilaisille rannoilleen?

Kovassa pelissä keskeistä on usein se, mikä jätetään mainitsematta. Vaikka Meri-Rastila arvioitiin Helsingin kaupungin rakennusviraston vuonna 2009 Taloustutkimuksella teettämässä käyttäjäkyselyssä luonnonarvoiltaan, historialtaan ja maisemiltaan Etelä-Vuosaaren arvostetuimmaksi alueeksi, ei Meri-Rastilan ulkoilualuetta mainita esimerkiksi ”Uutta Helsinkiä” -palveluhakemiston listauksessa Vuosaaren virkistysalueista.

Helsingin kaupungin ympäristökeskus on Luonnonsuojeluohjelmassaan 2008 – 2017 esittänyt Meri-Rastilan muinaisrantakivikkoa rauhoitettavaksi. Kaupunkisuunnitteluviraston esityksessä kivikko kuitenkin jäisi asuintalojen keskelle, jolloin se ei käytännössä tulisi suojeltua. Muinaisranta on keskeistä kivikkoa laajempi kokonaisuus, johon kuuluu myös röykkiön takana oleva rinne ja muu luonto. Meri-Rastilan muinaisranta on erityinen, koska se on toistaiseksi säilyttänyt yhteytensä mereen.

Muinaisrannalla on tärkeä opetus meille, jotka kvartaalitalous ja neljän vuoden vaalikaudet ovat totuttaneet ajattelemaan lyhytjänteisesti. Korkealla kalliolla sijaitseva kivikko muistuttaa, ettei merenpinta suinkaan ole aina ollut samalla korkeudella. Uusimman ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon mukaan on mahdollista, että merenpinta nousee useilla metreillä jo tällä vuosisadalla.

Rantarakentamisen ajan pitäisi Helsingissäkin olla ohi.

Hanna-Leena Ylinen
Teksti on julkaistu Elonkehä-lehdessä 3/2012 ja sitä voi kommentoida täällä:

http://www.elonkeha.fi/lehti/2012-3/oulussa-ja-helsingissa-kamppaillaan-kaupunkimetsien-puolesta

Luonto-Liitto ja Tringa: Meri-Rastilaan luonnonsuojelualue

Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ja Luonto-Liitto ovat tehneet Helsingin kaupungille aloitteen luonnonsuojelualueen perustamiseksi Meri-Rastilan ulkoilualueelle.

Suojeluesityksen karttarajaus:

Suojeluesityksen rajaus suuremmalla kartalla

Samalla järjestöt vaativat tänään järjestetyllä mielenosoituksella metsässä aloitettujen hakkuiden välitöntä keskeyttämistä. Suuri osa suunnitelluista hakkuista kohdistuu alueelle, jota luontojärjestöt esittävät suojeltavaksi.

Aloite on luettavissa Luonto-Liiton sivuilla: Esitys Meri-Rastilan metsäalueella aloitettujen hakkuiden keskeyttämiseksi ja alueen lakisääteisen suojelun edistämiseksi.

Aforistit metsän puolesta, toimittanut Hanna-Leena Ylinen

Minulle ehdotettiin, että kutsuisin Bob Geldofin järjestämään tukikonsertin Meri-Rastilan metsän puolesta. Epäröin, sillä konsertit ovat haitallisia ympäristölle, koska ne vaativat runsaasti tekniikkaa ja reissaamista. Sain paremman ajatuksen – pyysin kirjoittajilta aforismeja luontoystävällisiin metsänpuolustustalkoisiin.

Kiitos kaikille, jotka halusitte tukea Pro Meri-Rastila -blogia lähettämällä tekstejänne. Tässä te nyt olette, aforistit metsän puolesta:

****

Kun ihminen lisätään luontoon, se vähenee.

Luonto häviää, jos ummistat silmäsi.

Laajentavat kaupunkia, menevät metsään.

Eivät näe metsää kaadetuilta puilta.

Luonnon, eläinten, lasten, köyhien, puolustuskyvyttömien suojelijoita sanotaan toisinajattelijoiksi. Pistääkö ajattelemaan?

Eino Vastaranta
****

Syleili puita ja pihkaantui.

Marita Engberg
****

Et hakkaa aukiota taloasi varten ja kaada kymmeniä kolokoteja omasi vuoksi.

Sauli Salomaa
****

Kaavoittavat metsäkylistä kylämetsiä. Kuka näkee metsän kyliltä?

Kun pienempi peittää suuremman, luonto vaikenee.

Kuuntele, äänettömät huutavat.

Laila Malinen

****

Puistaan metsä tunnetaan.

Ritva Kolehmainen
****

Kasvaakseen siemenen on rikottava suojakuorensa.

Linnun pesä on puun sydänpaikka.

Pirkko Arola, kokoelmasta Puu etsii varjoaan, Samuli Parosen seura ry, 2011.

****

Tikka koputtaa puuta: kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä.

Ihmisessä kaadetun puun aavesärky.

Puut kaatuvat metsässä eikä kukaan kuule sitä.

Riuhtoessamme itseämme irti Äiti Maan napanuorasta hirttäydymme siihen.

Sami Feiring
****

Puita saa leimata, ei ihmisiä, ja niitäkin vain kaatamista varten.

Jouni J Särkijärvi
****

Siitä yli, missä runko on poikittain.

Heikki Morgan Hämäläinen
****

Metsä on kirjasto. Lainaan sen huokaukset, linnunlaulun, tuoksujen ja värien paletin, mikään ei vähene.

Arto Seppälä, kokoelmasta Aika on oravanhammas, WSOY 1992

****

Metsässä olisit perillä.

Jukka Toivonen
****

Ryöstäisivät vain puut, mutta että vielä juurensakin!

Rauno Rikkonen
****

Jos haluat oikaista metsän läpi, sinun on kohdattava metsällinen puita.

Katja Tamminen
****

Avohakkuualue. Nähdä metsä puilta.

Marko Laihinen
****

Luonnossa on aina avoimien ovien päivä.

Raimo Tuomainen
****

Puut, yhtä metsää kaikki.

Metsä tekee hyvää paikoillaan.

Metsien välittämä - hengitettävä.

Puiden kyljissä viisauden nojat. Suojelevat.

Rauni Anita Martikainen
****

Suojele maata, muistoilla on juurensa.

Mirja Pirhonen
****

Metsä voi suojella kaikkia paitsi itseään.

Sulo Nissinen
****

Niin kahisee metsä tuulessa, luontoäidin vihreä mekko.

Katja Suvilehto
****

Ei luonto puhdas ole, metsää on vielä pystyssä.

Metsäkirvinen, koditon, päätti ryhtyä niittykirviseksi.

Ennen metsästäjä etsi jänistä, nyt jänistäjä metsää.

Kari Hongisto
****

Tukkikasoja ja kantopyramideja. Jos ne korvaisi ruumiskasoilla ja pääkallopyramideilla, jättäisi puut metsään?

Jussi Myötämäki
****

Metsät eivät takerru, humisevat vain.

Kirsi Sinisammal

****

Tikka takoo ajatuksensa kelopuun kylkeen.

Eila Pöntisenaho

****

Menen metsään, en minkään syyn takia. Palatessani repullinen syitä.

Sinikka Lappeteläinen

****

Metsätähtiin voit sinäkin kurkottaa.

Sari Maanhalla
****

Oikeastaan metsällä ei pitäisi olla laitaa.

Kun käärmeet katoavat, ei paratiisia enää ole.

Hanna-Leena Ylinen
****

Helsingin Sanomat ja Meri-Rastila

Me Meri-Rastilan metsän puolustajat olemme lokakuusta 2011 lähtien pitäneet hiljaisia lyhtykulkueita vastalauseena metsän rakentamissuunnitelmille. Lähetin Helsingin Sanomien kaupunkitoimitukselle sähköpostitse kutsun tulla tutustumaan kulkueeseen ja vaihtoehtoisen kaavan suunnitteluun Our City -työpajassa.

Monet sanoivat, ettei Helsingin Sanomia kannata kutsua ja olin itsekin epäröivällä kannalla, koska lehti on mielipidekirjoituksia lukuun ottamatta aiemmin esitellyt metsäämme vain Kaupunkisuunnitteluviraston näkökulmasta. Yllätyksekseni jo tunnin kuluttua kutsun lähettämisestä kaupunkitoimituksesta kuitenkin saapui vastaus, että kuulostamme kiinnostavilta. Muutamaa päivää myöhemmin olin silti jo varma, että juttu jää tekemättä, sillä toimittajalta tuli epäröivä viesti, jossa hän totesi joutuvansa kysymään asiasta esimiehiltään.

Lupa kuitenkin heltisi ja 1.2.2012 toimittaja Kaisa Hakkarainen osallistui kävelyymme noin 20 asteen paukkupakkasessa valokuvaaja Kimmo Räisäsen kanssa. Meitä kävelijöitä oli parisenkymmentä ja toimittaja haastatteli meistä useita. Haastatteluissa tuli esille monia näkemyksiä ulkoilualueen säilyttämisestä, joita Hakkarainen pakkasesta huolimatta paljain sormin urhoollisesti kirjoitti lehtiöönsä. Niistä olisi ollut mahdollista koostaa kiinnostava juttu metsän merkityksestä erilaisille ihmisille – esimerkiksi lapsiperheelle, pitkäaikaissairaalle, ulkoilijalle, luonnonsuojelijalle, biologian opettajalle, säveltäjälle tai lähikoulujen oppilaille. Lopullisessa, kaupunkisivuilla 8.2.2012 julkaistussa jutussa näitä haastatteluja ei kuitenkaan valitettavasti käytetty.

Suurin osa jutusta pohjautui Meri-Rastilan koululla 6.2.2012 järjestettyyn Our City -työpajaan, jossa asukkaiden oli tarkoitus pohtia alueelle vaihtoehtoista kaavaa. Helsingin Sanomista tilaisuudessa olivat toimittaja Anna Vanninen ja kuvaaja Sami Kero. Jutussa kerrottiin työpajassa askartelua vetäneen Mariana Salgadon toppuutelleen niitä, jotka eivät haluaisi alueelle rakennettavan enää yhtään pytinkiä. Paikalla oli kuitenkin useita kymmeniä asukkaita, joista vain yksittäiset eivät antaisi rakentaa mitään. Näin Helsingin Sanomien artikkeli omalta osaltaan vahvisti virheellistä mielikuvaa kaikkea vastustavista merirastilalaisista.

Mielikuvaa lisäsi toimittaja Vannisen poiminta aluearkkitehti Antti Varkemaan haastattelusta, jossa tämä totesi, että on vaikea keskustella, jos asukkaiden ainoa ehdotus on, että mitään ei saa rakentaa. Väite ei pidä paikkaansa, sillä asukkaiden kaavaa koskevissa lausunnoissa (jotka ovat julkisia asiakirjoja ja siis Helsingin Sanomien tutustuttavissa) on tehty useita ehdotuksia, joissa asutusta voitaisiin lisätä luontoaluetta tuhoamatta. Totta väitteessä oli sen verran, että keskustelu sinänsä on ollut vaikeaa, mutta syynä on pikemminkin ollut se, ettei virasto ole ollut halukas kuuntelemaan asukasnäkökulmaa.

Itsestäni syntyi jutun yhteydessä hurja kuva tekstejä tuottavana apparaattina. Kirjoitan kyllä Elonkehä-lehteen, mutta en pitänyt henkilöesittelyssäni olleesta viittauksesta syväekologiaan. Ekologia on tärkeä tieteenala enkä lähtisi muodostamaan siitä yhdyssanoja lisäämällä sen eteen adjektiiveja. Vaikka ajatteluani voikin kuvata syvänvihreäksi, kieltäydyn syväekologin tittelistä yhtä päättäväisesti kuin kaikista muistakin titteleistä.

Hanna-Leena Ylinen

Tekstiä voi kommentoida osoitteessa http://elonkeha.fi/blog/helsingin-sanomat-ja-meri-rastila

OurCity-työpaja Meri-Rastilan kehittämiseksi

Oletko kiinnostunut siitä, miten Meri-Rastila kasvaa ja kehittyy tulevina vuosina? Haluatko kertoa kaupungin kaavoittajille mitä alueelle todellisuudessa tarvitaan? Millainen haluaisin uuden Meri-Rastilan olevan? Suunnittele! Osallistu!

Tule vapaamuotoiseen työpajaamme maanantaina 6. helmikuuta 2012 klo 17.30 alkaen Meri-Rastilan koulun ruokasalissa (Jaluspolku 3, 00980 Helsinki) ja kerro meille ajatuksesi! Workshop pidetään suomeksi, mutta myös englantia voi käyttää. Kesto 3 tuntia. Saavu paikalle ajoissa. Tarjolla pieniä virvokkeita.

Työpajan järjestää World Design Capital Helsinki 2012 OurCity-hanke yhteistyössä Pro Meri-Rastilan kanssa