Meri-Rastilan ulkoilupuisto perustettiin vuonna 1950. Se on metsäistä maastoa, jonka keskeisenä osana on niemen suuntainen kallioselänne. Alue säästyi aikoinaan huvilarakentamiselta, minkä vuoksi siellä on Helsingissä harvinaista luonnonrantaa.
Vuonna 2003 kaupunkisuunnitteluvirasto ehdotti uutta asuinaluetta Meri-Rastilan länsirannalle. Rakentamisen alle jäisi niin kallioinen metsäalue, seudun paras pulkkamäki kuin 2,5 km pitkä valaistu hiihtolatukin. Litorina-meren aikainen muinaisranta eli pirunpeltona tunnettu Vuosaaren korkein kohta typistyisi talojen väliin unohtuneeksi kiviröykkiöksi. Vastalauseista huolimatta Yleiskaava 2002 hyväksyttiin Helsingin kaupunginvaltuustossa kaupunkisuunnitteluviraston esittämässä muodossa. Asukkaat alkoivat taistella alueen säilyttämisen puolesta erilaisin tapahtumin.
Asukkaiden näkemyksistä huolimatta kaavoittaja toi vuoden 2010 lopulla esiin yleiskaavaa huomattavasti laajemman osayleiskaavaluonnoksen Meri-Rastilan länsirannan rakentamiseksi. Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti 12.5.2011 pitämässään kokouksessa sen yksimielisesti uuteen valmisteluun, mutta säilytti ohjeistuksessaan luonnoksen 2 000 asukkaan määrän ennallaan. Kaavaa käsitellään uudestaan lautakunnassa todennäköisesti huhtikuussa.
Muutin Meri-Rastilaan vuonna 2004. Kuulin rakentamissuunnitelmasta keväällä 2005, jolloin perheeni osallistui rantaryhmän järjestämään elämyspolkutapahtumaan. Muutaman vuoden pysyin passiivisena ajatellen muiden hoitavan taistelun. Sitten nuorempi lapsistani luki tiedotteen metsään kohdistuvasta uhasta. Hän hätääntyi ja pyysi, että me vanhemmat yrittäisimme estää rakentamisen. Toinen meistä alkoi osallistua kaavoitukseen liittyviin tapahtumiin. Itse pyrin kirjoittamalla osoittamaan, että rakentamista puoltavat argumentit ovat heikkoja ja tarkoitushakuisia.
Kuvitelma, että rakentamalla metroaseman läheisyyteen automaattisesti vähennettäisiin hiilidioksidipäästöjä, on yksinkertaistettua ilmastoajattelua – varsinkin kun samaan aikaan ollaan suunnittelemassa väljiä asuntoja ja pohditaan keinoja helpottaa autoliikennettä Itäväylän ja Kehä I:n liittymäkohdassa. Virkamiesten ja poliitikkojen segregaatiopuheet on Meri-Rastilassa koettu hyvin loukkaaviksi. Kyse ei ole ongelmalähiöstä eivätkä uudet tulokkaat lisäisi nykyisten asukkaiden hyvinvointia millään tavalla.
Metsää puolustaessani minulle on syntynyt mielikuva skitsofreniaa sairastavasta pääkaupungista, jonka toinen käsi ei tiedä, mitä toinen on tekemässä. Miten Helsinki, joka on todennut tulvat ilmastonmuutoksen suurimmaksi uhaksi ja varautuu sen vuoksi rakentamaan lisää viheralueita hulevesien imeyttämiseksi, voi edes pohtia olemassa olevien elinvoimaisten metsien uhraamista saadakseen asuntoja ns. hyville veronmaksajille? Miksi kaupunki, jonka strategiaohjelmassa todetaan periaatteeksi ”yhtenäisten viheralueiden ja viheralueyhteyksien säilyttäminen sekä rantojen säilyttäminen kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäytössä”, suunnittelisi rakentamista viimeisille luonnontilaisille rannoilleen?
Kovassa pelissä keskeistä on usein se, mikä jätetään mainitsematta. Vaikka Meri-Rastila arvioitiin Helsingin kaupungin rakennusviraston vuonna 2009 Taloustutkimuksella teettämässä käyttäjäkyselyssä luonnonarvoiltaan, historialtaan ja maisemiltaan Etelä-Vuosaaren arvostetuimmaksi alueeksi, ei Meri-Rastilan ulkoilualuetta mainita esimerkiksi ”Uutta Helsinkiä” -palveluhakemiston listauksessa Vuosaaren virkistysalueista.
Helsingin kaupungin ympäristökeskus on Luonnonsuojeluohjelmassaan 2008 – 2017 esittänyt Meri-Rastilan muinaisrantakivikkoa rauhoitettavaksi. Kaupunkisuunnitteluviraston esityksessä kivikko kuitenkin jäisi asuintalojen keskelle, jolloin se ei käytännössä tulisi suojeltua. Muinaisranta on keskeistä kivikkoa laajempi kokonaisuus, johon kuuluu myös röykkiön takana oleva rinne ja muu luonto. Meri-Rastilan muinaisranta on erityinen, koska se on toistaiseksi säilyttänyt yhteytensä mereen.
Muinaisrannalla on tärkeä opetus meille, jotka kvartaalitalous ja neljän vuoden vaalikaudet ovat totuttaneet ajattelemaan lyhytjänteisesti. Korkealla kalliolla sijaitseva kivikko muistuttaa, ettei merenpinta suinkaan ole aina ollut samalla korkeudella. Uusimman ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon mukaan on mahdollista, että merenpinta nousee useilla metreillä jo tällä vuosisadalla.
Rantarakentamisen ajan pitäisi Helsingissäkin olla ohi.
Hanna-Leena Ylinen
Teksti on julkaistu Elonkehä-lehdessä 3/2012 ja sitä voi kommentoida täällä:
http://www.elonkeha.fi/lehti/2012-3/oulussa-ja-helsingissa-kamppaillaan-kaupunkimetsien-puolesta
18. maaliskuuta 2012
13. maaliskuuta 2012
Luonto-Liitto ja Tringa: Meri-Rastilaan luonnonsuojelualue
Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ja Luonto-Liitto ovat tehneet Helsingin kaupungille aloitteen luonnonsuojelualueen perustamiseksi Meri-Rastilan ulkoilualueelle.
Suojeluesityksen karttarajaus:
Samalla järjestöt vaativat tänään järjestetyllä mielenosoituksella metsässä aloitettujen hakkuiden välitöntä keskeyttämistä. Suuri osa suunnitelluista hakkuista kohdistuu alueelle, jota luontojärjestöt esittävät suojeltavaksi.
Aloite on luettavissa Luonto-Liiton sivuilla: Esitys Meri-Rastilan metsäalueella aloitettujen hakkuiden keskeyttämiseksi ja alueen lakisääteisen suojelun edistämiseksi.
18. helmikuuta 2012
Aforistit metsän puolesta, toimittanut Hanna-Leena Ylinen
Minulle ehdotettiin, että kutsuisin Bob Geldofin järjestämään tukikonsertin Meri-Rastilan metsän puolesta. Epäröin, sillä konsertit ovat haitallisia ympäristölle, koska ne vaativat runsaasti tekniikkaa ja reissaamista. Sain paremman ajatuksen – pyysin kirjoittajilta aforismeja luontoystävällisiin metsänpuolustustalkoisiin.
Kiitos kaikille, jotka halusitte tukea Pro Meri-Rastila -blogia lähettämällä tekstejänne. Tässä te nyt olette, aforistit metsän puolesta:
****
Kun ihminen lisätään luontoon, se vähenee.
Luonto häviää, jos ummistat silmäsi.
Laajentavat kaupunkia, menevät metsään.
Eivät näe metsää kaadetuilta puilta.
Luonnon, eläinten, lasten, köyhien, puolustuskyvyttömien suojelijoita sanotaan toisinajattelijoiksi. Pistääkö ajattelemaan?
Eino Vastaranta
****
Syleili puita ja pihkaantui.
Marita Engberg
****
Et hakkaa aukiota taloasi varten ja kaada kymmeniä kolokoteja omasi vuoksi.
Sauli Salomaa
****
Kaavoittavat metsäkylistä kylämetsiä. Kuka näkee metsän kyliltä?
Kun pienempi peittää suuremman, luonto vaikenee.
Kuuntele, äänettömät huutavat.
Laila Malinen
****
Puistaan metsä tunnetaan.
Ritva Kolehmainen
****
Kasvaakseen siemenen on rikottava suojakuorensa.
Linnun pesä on puun sydänpaikka.
Pirkko Arola, kokoelmasta Puu etsii varjoaan, Samuli Parosen seura ry, 2011.
****
Tikka koputtaa puuta: kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä.
Ihmisessä kaadetun puun aavesärky.
Puut kaatuvat metsässä eikä kukaan kuule sitä.
Riuhtoessamme itseämme irti Äiti Maan napanuorasta hirttäydymme siihen.
Sami Feiring
****
Puita saa leimata, ei ihmisiä, ja niitäkin vain kaatamista varten.
Jouni J Särkijärvi
****
Siitä yli, missä runko on poikittain.
Heikki Morgan Hämäläinen
****
Metsä on kirjasto. Lainaan sen huokaukset, linnunlaulun, tuoksujen ja värien paletin, mikään ei vähene.
Arto Seppälä, kokoelmasta Aika on oravanhammas, WSOY 1992
****
Metsässä olisit perillä.
Jukka Toivonen
****
Ryöstäisivät vain puut, mutta että vielä juurensakin!
Rauno Rikkonen
****
Jos haluat oikaista metsän läpi, sinun on kohdattava metsällinen puita.
Katja Tamminen
****
Avohakkuualue. Nähdä metsä puilta.
Marko Laihinen
****
Luonnossa on aina avoimien ovien päivä.
Raimo Tuomainen
****
Puut, yhtä metsää kaikki.
Metsä tekee hyvää paikoillaan.
Metsien välittämä - hengitettävä.
Puiden kyljissä viisauden nojat. Suojelevat.
Rauni Anita Martikainen
****
Suojele maata, muistoilla on juurensa.
Mirja Pirhonen
****
Metsä voi suojella kaikkia paitsi itseään.
Sulo Nissinen
****
Niin kahisee metsä tuulessa, luontoäidin vihreä mekko.
Katja Suvilehto
****
Ei luonto puhdas ole, metsää on vielä pystyssä.
Metsäkirvinen, koditon, päätti ryhtyä niittykirviseksi.
Ennen metsästäjä etsi jänistä, nyt jänistäjä metsää.
Kari Hongisto
****
Tukkikasoja ja kantopyramideja. Jos ne korvaisi ruumiskasoilla ja pääkallopyramideilla, jättäisi puut metsään?
Jussi Myötämäki
****
Kiitos kaikille, jotka halusitte tukea Pro Meri-Rastila -blogia lähettämällä tekstejänne. Tässä te nyt olette, aforistit metsän puolesta:
****
Kun ihminen lisätään luontoon, se vähenee.
Luonto häviää, jos ummistat silmäsi.
Laajentavat kaupunkia, menevät metsään.
Eivät näe metsää kaadetuilta puilta.
Luonnon, eläinten, lasten, köyhien, puolustuskyvyttömien suojelijoita sanotaan toisinajattelijoiksi. Pistääkö ajattelemaan?
Eino Vastaranta
****
Syleili puita ja pihkaantui.
Marita Engberg
****
Et hakkaa aukiota taloasi varten ja kaada kymmeniä kolokoteja omasi vuoksi.
Sauli Salomaa
****
Kaavoittavat metsäkylistä kylämetsiä. Kuka näkee metsän kyliltä?
Kun pienempi peittää suuremman, luonto vaikenee.
Kuuntele, äänettömät huutavat.
Laila Malinen
****
Puistaan metsä tunnetaan.
Ritva Kolehmainen
****
Kasvaakseen siemenen on rikottava suojakuorensa.
Linnun pesä on puun sydänpaikka.
Pirkko Arola, kokoelmasta Puu etsii varjoaan, Samuli Parosen seura ry, 2011.
****
Tikka koputtaa puuta: kolme lyhyttä, kolme pitkää, kolme lyhyttä.
Ihmisessä kaadetun puun aavesärky.
Puut kaatuvat metsässä eikä kukaan kuule sitä.
Riuhtoessamme itseämme irti Äiti Maan napanuorasta hirttäydymme siihen.
Sami Feiring
****
Puita saa leimata, ei ihmisiä, ja niitäkin vain kaatamista varten.
Jouni J Särkijärvi
****
Siitä yli, missä runko on poikittain.
Heikki Morgan Hämäläinen
****
Metsä on kirjasto. Lainaan sen huokaukset, linnunlaulun, tuoksujen ja värien paletin, mikään ei vähene.
Arto Seppälä, kokoelmasta Aika on oravanhammas, WSOY 1992
****
Metsässä olisit perillä.
Jukka Toivonen
****
Ryöstäisivät vain puut, mutta että vielä juurensakin!
Rauno Rikkonen
****
Jos haluat oikaista metsän läpi, sinun on kohdattava metsällinen puita.
Katja Tamminen
****
Avohakkuualue. Nähdä metsä puilta.
Marko Laihinen
****
Luonnossa on aina avoimien ovien päivä.
Raimo Tuomainen
****
Puut, yhtä metsää kaikki.
Metsä tekee hyvää paikoillaan.
Metsien välittämä - hengitettävä.
Puiden kyljissä viisauden nojat. Suojelevat.
Rauni Anita Martikainen
****
Suojele maata, muistoilla on juurensa.
Mirja Pirhonen
****
Metsä voi suojella kaikkia paitsi itseään.
Sulo Nissinen
****
Niin kahisee metsä tuulessa, luontoäidin vihreä mekko.
Katja Suvilehto
****
Ei luonto puhdas ole, metsää on vielä pystyssä.
Metsäkirvinen, koditon, päätti ryhtyä niittykirviseksi.
Ennen metsästäjä etsi jänistä, nyt jänistäjä metsää.
Kari Hongisto
****
Tukkikasoja ja kantopyramideja. Jos ne korvaisi ruumiskasoilla ja pääkallopyramideilla, jättäisi puut metsään?
Jussi Myötämäki
****
Metsät eivät takerru, humisevat vain.
Kirsi Sinisammal
****
Tikka takoo ajatuksensa kelopuun kylkeen.
Eila Pöntisenaho
****
Menen metsään, en minkään syyn takia. Palatessani repullinen syitä.
Sinikka Lappeteläinen
****
Metsätähtiin voit sinäkin kurkottaa.
Sari Maanhalla
****
Oikeastaan metsällä ei pitäisi olla laitaa.
Kun käärmeet katoavat, ei paratiisia enää ole.
Hanna-Leena Ylinen
****
8. helmikuuta 2012
Helsingin Sanomat ja Meri-Rastila
Me Meri-Rastilan metsän puolustajat olemme lokakuusta 2011 lähtien pitäneet hiljaisia lyhtykulkueita vastalauseena metsän rakentamissuunnitelmille. Lähetin Helsingin Sanomien kaupunkitoimitukselle sähköpostitse kutsun tulla tutustumaan kulkueeseen ja vaihtoehtoisen kaavan suunnitteluun Our City -työpajassa.
Monet sanoivat, ettei Helsingin Sanomia kannata kutsua ja olin itsekin epäröivällä kannalla, koska lehti on mielipidekirjoituksia lukuun ottamatta aiemmin esitellyt metsäämme vain Kaupunkisuunnitteluviraston näkökulmasta. Yllätyksekseni jo tunnin kuluttua kutsun lähettämisestä kaupunkitoimituksesta kuitenkin saapui vastaus, että kuulostamme kiinnostavilta. Muutamaa päivää myöhemmin olin silti jo varma, että juttu jää tekemättä, sillä toimittajalta tuli epäröivä viesti, jossa hän totesi joutuvansa kysymään asiasta esimiehiltään.
Lupa kuitenkin heltisi ja 1.2.2012 toimittaja Kaisa Hakkarainen osallistui kävelyymme noin 20 asteen paukkupakkasessa valokuvaaja Kimmo Räisäsen kanssa. Meitä kävelijöitä oli parisenkymmentä ja toimittaja haastatteli meistä useita. Haastatteluissa tuli esille monia näkemyksiä ulkoilualueen säilyttämisestä, joita Hakkarainen pakkasesta huolimatta paljain sormin urhoollisesti kirjoitti lehtiöönsä. Niistä olisi ollut mahdollista koostaa kiinnostava juttu metsän merkityksestä erilaisille ihmisille – esimerkiksi lapsiperheelle, pitkäaikaissairaalle, ulkoilijalle, luonnonsuojelijalle, biologian opettajalle, säveltäjälle tai lähikoulujen oppilaille. Lopullisessa, kaupunkisivuilla 8.2.2012 julkaistussa jutussa näitä haastatteluja ei kuitenkaan valitettavasti käytetty.
Suurin osa jutusta pohjautui Meri-Rastilan koululla 6.2.2012 järjestettyyn Our City -työpajaan, jossa asukkaiden oli tarkoitus pohtia alueelle vaihtoehtoista kaavaa. Helsingin Sanomista tilaisuudessa olivat toimittaja Anna Vanninen ja kuvaaja Sami Kero. Jutussa kerrottiin työpajassa askartelua vetäneen Mariana Salgadon toppuutelleen niitä, jotka eivät haluaisi alueelle rakennettavan enää yhtään pytinkiä. Paikalla oli kuitenkin useita kymmeniä asukkaita, joista vain yksittäiset eivät antaisi rakentaa mitään. Näin Helsingin Sanomien artikkeli omalta osaltaan vahvisti virheellistä mielikuvaa kaikkea vastustavista merirastilalaisista.
Mielikuvaa lisäsi toimittaja Vannisen poiminta aluearkkitehti Antti Varkemaan haastattelusta, jossa tämä totesi, että on vaikea keskustella, jos asukkaiden ainoa ehdotus on, että mitään ei saa rakentaa. Väite ei pidä paikkaansa, sillä asukkaiden kaavaa koskevissa lausunnoissa (jotka ovat julkisia asiakirjoja ja siis Helsingin Sanomien tutustuttavissa) on tehty useita ehdotuksia, joissa asutusta voitaisiin lisätä luontoaluetta tuhoamatta. Totta väitteessä oli sen verran, että keskustelu sinänsä on ollut vaikeaa, mutta syynä on pikemminkin ollut se, ettei virasto ole ollut halukas kuuntelemaan asukasnäkökulmaa.
Itsestäni syntyi jutun yhteydessä hurja kuva tekstejä tuottavana apparaattina. Kirjoitan kyllä Elonkehä-lehteen, mutta en pitänyt henkilöesittelyssäni olleesta viittauksesta syväekologiaan. Ekologia on tärkeä tieteenala enkä lähtisi muodostamaan siitä yhdyssanoja lisäämällä sen eteen adjektiiveja. Vaikka ajatteluani voikin kuvata syvänvihreäksi, kieltäydyn syväekologin tittelistä yhtä päättäväisesti kuin kaikista muistakin titteleistä.
Hanna-Leena Ylinen
Tekstiä voi kommentoida osoitteessa http://elonkeha.fi/blog/helsingin-sanomat-ja-meri-rastila
Monet sanoivat, ettei Helsingin Sanomia kannata kutsua ja olin itsekin epäröivällä kannalla, koska lehti on mielipidekirjoituksia lukuun ottamatta aiemmin esitellyt metsäämme vain Kaupunkisuunnitteluviraston näkökulmasta. Yllätyksekseni jo tunnin kuluttua kutsun lähettämisestä kaupunkitoimituksesta kuitenkin saapui vastaus, että kuulostamme kiinnostavilta. Muutamaa päivää myöhemmin olin silti jo varma, että juttu jää tekemättä, sillä toimittajalta tuli epäröivä viesti, jossa hän totesi joutuvansa kysymään asiasta esimiehiltään.
Lupa kuitenkin heltisi ja 1.2.2012 toimittaja Kaisa Hakkarainen osallistui kävelyymme noin 20 asteen paukkupakkasessa valokuvaaja Kimmo Räisäsen kanssa. Meitä kävelijöitä oli parisenkymmentä ja toimittaja haastatteli meistä useita. Haastatteluissa tuli esille monia näkemyksiä ulkoilualueen säilyttämisestä, joita Hakkarainen pakkasesta huolimatta paljain sormin urhoollisesti kirjoitti lehtiöönsä. Niistä olisi ollut mahdollista koostaa kiinnostava juttu metsän merkityksestä erilaisille ihmisille – esimerkiksi lapsiperheelle, pitkäaikaissairaalle, ulkoilijalle, luonnonsuojelijalle, biologian opettajalle, säveltäjälle tai lähikoulujen oppilaille. Lopullisessa, kaupunkisivuilla 8.2.2012 julkaistussa jutussa näitä haastatteluja ei kuitenkaan valitettavasti käytetty.
Suurin osa jutusta pohjautui Meri-Rastilan koululla 6.2.2012 järjestettyyn Our City -työpajaan, jossa asukkaiden oli tarkoitus pohtia alueelle vaihtoehtoista kaavaa. Helsingin Sanomista tilaisuudessa olivat toimittaja Anna Vanninen ja kuvaaja Sami Kero. Jutussa kerrottiin työpajassa askartelua vetäneen Mariana Salgadon toppuutelleen niitä, jotka eivät haluaisi alueelle rakennettavan enää yhtään pytinkiä. Paikalla oli kuitenkin useita kymmeniä asukkaita, joista vain yksittäiset eivät antaisi rakentaa mitään. Näin Helsingin Sanomien artikkeli omalta osaltaan vahvisti virheellistä mielikuvaa kaikkea vastustavista merirastilalaisista.
Mielikuvaa lisäsi toimittaja Vannisen poiminta aluearkkitehti Antti Varkemaan haastattelusta, jossa tämä totesi, että on vaikea keskustella, jos asukkaiden ainoa ehdotus on, että mitään ei saa rakentaa. Väite ei pidä paikkaansa, sillä asukkaiden kaavaa koskevissa lausunnoissa (jotka ovat julkisia asiakirjoja ja siis Helsingin Sanomien tutustuttavissa) on tehty useita ehdotuksia, joissa asutusta voitaisiin lisätä luontoaluetta tuhoamatta. Totta väitteessä oli sen verran, että keskustelu sinänsä on ollut vaikeaa, mutta syynä on pikemminkin ollut se, ettei virasto ole ollut halukas kuuntelemaan asukasnäkökulmaa.
Itsestäni syntyi jutun yhteydessä hurja kuva tekstejä tuottavana apparaattina. Kirjoitan kyllä Elonkehä-lehteen, mutta en pitänyt henkilöesittelyssäni olleesta viittauksesta syväekologiaan. Ekologia on tärkeä tieteenala enkä lähtisi muodostamaan siitä yhdyssanoja lisäämällä sen eteen adjektiiveja. Vaikka ajatteluani voikin kuvata syvänvihreäksi, kieltäydyn syväekologin tittelistä yhtä päättäväisesti kuin kaikista muistakin titteleistä.
Hanna-Leena Ylinen
Tekstiä voi kommentoida osoitteessa http://elonkeha.fi/blog/helsingin-sanomat-ja-meri-rastila
1. helmikuuta 2012
OurCity-työpaja Meri-Rastilan kehittämiseksi
Oletko kiinnostunut siitä, miten Meri-Rastila kasvaa ja kehittyy tulevina vuosina? Haluatko kertoa kaupungin kaavoittajille mitä alueelle todellisuudessa tarvitaan? Millainen haluaisin uuden Meri-Rastilan olevan? Suunnittele! Osallistu!
Tule vapaamuotoiseen työpajaamme maanantaina 6. helmikuuta 2012 klo 17.30 alkaen Meri-Rastilan koulun ruokasalissa (Jaluspolku 3, 00980 Helsinki) ja kerro meille ajatuksesi! Workshop pidetään suomeksi, mutta myös englantia voi käyttää. Kesto 3 tuntia. Saavu paikalle ajoissa. Tarjolla pieniä virvokkeita.
Työpajan järjestää World Design Capital Helsinki 2012 OurCity-hanke yhteistyössä Pro Meri-Rastilan kanssa
19. tammikuuta 2012
Ilmastonmuutos ja kaupunkisuunnittelu
Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on perustellut hankettaan rakentaa Meri-Rastilan länsirannalle mm. ilmastonmuutoksella. Koska länsiranta sijaitsee Rastilan metroaseman läheisyydessä, virasto kuvittelee hanketta ilmastoystävälliseksi – tarjoaahan se asukkaille mahdollisuuden halutessaan käyttää joukkoliikennettä.
Tämä on yksinkertaistettua ilmastoajattelua. Olisikin mielenkiintoista kuulla, ketkä ovat olleet Helsingin kaupungin ”asiantuntijoita” ilmastokysymyksessä. Oletan, että ilmastonmuutosta aidosti ymmärtävät luonnontieteilijät pikemminkin toppuuttelisivat kaupungin intoa rakentaa rannoille ja metsäalueille. Muutoksia saattaa nimittäin olla tulossa yllättävän nopeasti.
Ilmastonmuutokseen perehtyneet tiedemiehet James Hansen ja James Lovelock ovat kumpikin tahoillaan huomauttaneet, että Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n ennusteet kuvaavat ilmastonmuutoksen etenemisnopeutta alakanttiin. Ennusteisiin on heidän mukaansa päädytty käyttämällä lineaarisia muuttujia kuvaamaan epälineaarisesti käyttäytyviä tekijöitä.
Lovelock pitää naiivina kuvitelmaa, että pystyisimme ennustamaan tulevaa ilmastoa edes kohtalaisella tarkkuudella. Kirjassaan The Vanishing Face of Gaia hän kuvaa, miten ilmasto on lämmennyt ennustettua nopeammin. Esimerkiksi merenpinnan nousu, joka on hyvä lämpenemisen indikaattori, on ollut 1,6-kertaista IPCC:n arvioihin verrattuna.
Sekä Hansen että Lovelock varoittavat ilmastonmuutoksen etenemiseen liittyvistä tekijöistä, jotka saavat lämpenemisen aluksi vaikuttamaan hitaalta. Esimerkiksi kilometrien syvyisten valtamerien lämpeneminen vie aikaa ja tämä toistaiseksi hidastaa havaittavaa ilmaston lämpenemistä. Kun tällaisten tekijöiden vaikutus lakkaa, tapahtuvat muutokset nopeasti. Hansen ja Lovelock myös huomauttavat, että päästörajoitukset eivät yksin riitä hillitsemään ilmastonmuutosta, vaan maapallon metsäpinta-alaa on saatava lisätyksi.
On mahdollista, että merenpinta nousee ilmastonmuutoksen seurauksena useilla metreillä tämän vuosisadan aikana. Äärimmäiset sääilmiöt (kuten joulukuun 2011 lopussa olleet myrskyt) ovat jo nyt muuttumassa tavallisiksi. Luonnontilaiset rannat ja metsäiset vyöhykkeet suojaavat asuinalueita myrskyiltä. Jos kaupunki todella pyrkisi sopeutumaan ilmastonmuutokseen, sen olisi syytä säilyttää vielä olemassa olevat suojavyöhykkeet.
Ei välttämättä tarvitse olla ilmastoasiantuntija ymmärtääkseen, ettei rannoille enää kannata rakentaa. Vartiokylänlahden ympäri pyöräillessäni olen Puotilan puolella välillä joutunut siirtymään autotielle, koska merivesi on ollut niin korkealla, että sorsat ovat uineet kevyenliikenteen väylällä. Tällekin rannalle on silti jokin aika sitten valmistunut uusia asuintaloja. Tiellä olevaa vettä katsellessani en ole voinut olla pohtimatta, mitä Helsingin kaupungin arkkitehdit ovat miettineet aluetta suunnitellessaan.
Hanna-Leena Ylinen, Meri-Rastila
Kirjallisuutta:
James Hansen: The Storms of My Grandchildren, Bloomsbury 2011
James Lovelock: The Vanishing Face of Gaia, Penguin Books 2010
Jussi Viitala: Miten maailma loppuu? Atena 2011
Tämä on yksinkertaistettua ilmastoajattelua. Olisikin mielenkiintoista kuulla, ketkä ovat olleet Helsingin kaupungin ”asiantuntijoita” ilmastokysymyksessä. Oletan, että ilmastonmuutosta aidosti ymmärtävät luonnontieteilijät pikemminkin toppuuttelisivat kaupungin intoa rakentaa rannoille ja metsäalueille. Muutoksia saattaa nimittäin olla tulossa yllättävän nopeasti.
Ilmastonmuutokseen perehtyneet tiedemiehet James Hansen ja James Lovelock ovat kumpikin tahoillaan huomauttaneet, että Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n ennusteet kuvaavat ilmastonmuutoksen etenemisnopeutta alakanttiin. Ennusteisiin on heidän mukaansa päädytty käyttämällä lineaarisia muuttujia kuvaamaan epälineaarisesti käyttäytyviä tekijöitä.
Lovelock pitää naiivina kuvitelmaa, että pystyisimme ennustamaan tulevaa ilmastoa edes kohtalaisella tarkkuudella. Kirjassaan The Vanishing Face of Gaia hän kuvaa, miten ilmasto on lämmennyt ennustettua nopeammin. Esimerkiksi merenpinnan nousu, joka on hyvä lämpenemisen indikaattori, on ollut 1,6-kertaista IPCC:n arvioihin verrattuna.
Sekä Hansen että Lovelock varoittavat ilmastonmuutoksen etenemiseen liittyvistä tekijöistä, jotka saavat lämpenemisen aluksi vaikuttamaan hitaalta. Esimerkiksi kilometrien syvyisten valtamerien lämpeneminen vie aikaa ja tämä toistaiseksi hidastaa havaittavaa ilmaston lämpenemistä. Kun tällaisten tekijöiden vaikutus lakkaa, tapahtuvat muutokset nopeasti. Hansen ja Lovelock myös huomauttavat, että päästörajoitukset eivät yksin riitä hillitsemään ilmastonmuutosta, vaan maapallon metsäpinta-alaa on saatava lisätyksi.
On mahdollista, että merenpinta nousee ilmastonmuutoksen seurauksena useilla metreillä tämän vuosisadan aikana. Äärimmäiset sääilmiöt (kuten joulukuun 2011 lopussa olleet myrskyt) ovat jo nyt muuttumassa tavallisiksi. Luonnontilaiset rannat ja metsäiset vyöhykkeet suojaavat asuinalueita myrskyiltä. Jos kaupunki todella pyrkisi sopeutumaan ilmastonmuutokseen, sen olisi syytä säilyttää vielä olemassa olevat suojavyöhykkeet.
Ei välttämättä tarvitse olla ilmastoasiantuntija ymmärtääkseen, ettei rannoille enää kannata rakentaa. Vartiokylänlahden ympäri pyöräillessäni olen Puotilan puolella välillä joutunut siirtymään autotielle, koska merivesi on ollut niin korkealla, että sorsat ovat uineet kevyenliikenteen väylällä. Tällekin rannalle on silti jokin aika sitten valmistunut uusia asuintaloja. Tiellä olevaa vettä katsellessani en ole voinut olla pohtimatta, mitä Helsingin kaupungin arkkitehdit ovat miettineet aluetta suunnitellessaan.
Hanna-Leena Ylinen, Meri-Rastila
Kirjallisuutta:
James Hansen: The Storms of My Grandchildren, Bloomsbury 2011
James Lovelock: The Vanishing Face of Gaia, Penguin Books 2010
Jussi Viitala: Miten maailma loppuu? Atena 2011
26. marraskuuta 2011
Uutta ajattelua Meri-Rastilan suunnitteluun
Kaupunkisuunnittelulautakunta palautti keväällä asukkaiden vastustaman hankkeen Meri-Rastilan länsirannan rakentamisesta uudelleen valmisteltavaksi.
Suunnitelma rakentaa 60 vuotta sitten perustetulle metsäiselle ulkoilualueelle on ihmetyttänyt meitä asukkaita. Samaan aikaan muualle Itä-Helsinkiin suunnitellaan metroratojen kattamista ja rakentamista niiden päälle.
Olemme kysyneet aluesuunnittelijalta, miksi Meri-Rastilassa halutaan tärvellä luonnontilaisena säilynyt metsä sen sijaan, että suunniteltaisiin asutuksen täydentämistä rakentamalla metroradan päälle kuten muualla Itä-Helsingissä. Vastaus on ollut, että radan päälle rakentaminen tulee alueellemme myöhemmin. Sitä ennen halutaan asuntoja Meri-Rastilan länsirantaan. Näin siitä huolimatta, että Helsingin kaupungin strategiaohjelmassakin yhdeksi periaatteeksi todetaan ”yhtenäisten viheralueiden ja viheralueyhteyksien säilyttäminen sekä rantojen säilyttäminen kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäytössä”.
Helsingin kaupunki on ajastaan jäljessä. Muualla maailmassa luontoa halutaan nykyisin palauttaa kaupunkeihin (aiheesta mm. Timothy Beatleyn kirjassa Biophilic Cities). Jo olemassa olevan metsän säilyttäminen on huomattavasti helpompaa kuin uuden viheralueen saaminen sinne, mistä se on jo kertaalleen tuhottu. Luonnontilaisilla metsillä ja vanhoilla kallioilla on iso merkitys asukkaiden viihtyvyydelle. Kerran räjäytettyä kalliota on mahdotonta saada enää takaisin.
60- ja 70-luvuilla suunnittelijoiden ja päättäjien mielestä oli varmaankin hyvä ajatus purkaa jugendtalot uudisrakennuksien tieltä. Aika on osoittanut heidän olleen väärässä. Nyt suremme kulttuuriperintöä, joka tässä purkuvimmassa menetettiin. Tällä hetkellä ollaan hävittämässä viimeisiä rantoja, kallioita ja viheralueita vain, jotta saataisiin suhteellisen pieni määrä merinäköalahuoneistoja rakennettua. Haluammeko todella taas tehdä korjaamattoman virheen, jonka typeryyttä jo läheisessä tulevaisuudessa ihmeteltäisiin?
Entäpä jos Helsingin kaupunki kääntäisi suunnitelmansa Meri-Rastilassa toisin päin – ei aloittaisikaan rakentamista länsirannasta, vaan tiivistäisi jo olemassa olevaa asutusta ja rakentaisi metroradan päälle? Näin meille asukkaille tärkeä metsä saisi lisäaikaa eikä peruuttamatonta vahinkoa pääsisi välittömästi tapahtumaan. Tällä lisäajalla arvomaailma ehtisi todennäköisesti muuttua myös Helsingissä ja niin suunnittelijat kuin päättäjätkin alkaisivat vähitellen olla samaa mieltä meidän asukkaiden kanssa siitä, että vanha ulkoilualue on sittenkin säilyttämisen arvoinen.
Hanna-Leena Ylinen, Helsinki
Suunnitelma rakentaa 60 vuotta sitten perustetulle metsäiselle ulkoilualueelle on ihmetyttänyt meitä asukkaita. Samaan aikaan muualle Itä-Helsinkiin suunnitellaan metroratojen kattamista ja rakentamista niiden päälle.
Olemme kysyneet aluesuunnittelijalta, miksi Meri-Rastilassa halutaan tärvellä luonnontilaisena säilynyt metsä sen sijaan, että suunniteltaisiin asutuksen täydentämistä rakentamalla metroradan päälle kuten muualla Itä-Helsingissä. Vastaus on ollut, että radan päälle rakentaminen tulee alueellemme myöhemmin. Sitä ennen halutaan asuntoja Meri-Rastilan länsirantaan. Näin siitä huolimatta, että Helsingin kaupungin strategiaohjelmassakin yhdeksi periaatteeksi todetaan ”yhtenäisten viheralueiden ja viheralueyhteyksien säilyttäminen sekä rantojen säilyttäminen kaikkien kaupunkilaisten virkistyskäytössä”.
Helsingin kaupunki on ajastaan jäljessä. Muualla maailmassa luontoa halutaan nykyisin palauttaa kaupunkeihin (aiheesta mm. Timothy Beatleyn kirjassa Biophilic Cities). Jo olemassa olevan metsän säilyttäminen on huomattavasti helpompaa kuin uuden viheralueen saaminen sinne, mistä se on jo kertaalleen tuhottu. Luonnontilaisilla metsillä ja vanhoilla kallioilla on iso merkitys asukkaiden viihtyvyydelle. Kerran räjäytettyä kalliota on mahdotonta saada enää takaisin.
60- ja 70-luvuilla suunnittelijoiden ja päättäjien mielestä oli varmaankin hyvä ajatus purkaa jugendtalot uudisrakennuksien tieltä. Aika on osoittanut heidän olleen väärässä. Nyt suremme kulttuuriperintöä, joka tässä purkuvimmassa menetettiin. Tällä hetkellä ollaan hävittämässä viimeisiä rantoja, kallioita ja viheralueita vain, jotta saataisiin suhteellisen pieni määrä merinäköalahuoneistoja rakennettua. Haluammeko todella taas tehdä korjaamattoman virheen, jonka typeryyttä jo läheisessä tulevaisuudessa ihmeteltäisiin?
Entäpä jos Helsingin kaupunki kääntäisi suunnitelmansa Meri-Rastilassa toisin päin – ei aloittaisikaan rakentamista länsirannasta, vaan tiivistäisi jo olemassa olevaa asutusta ja rakentaisi metroradan päälle? Näin meille asukkaille tärkeä metsä saisi lisäaikaa eikä peruuttamatonta vahinkoa pääsisi välittömästi tapahtumaan. Tällä lisäajalla arvomaailma ehtisi todennäköisesti muuttua myös Helsingissä ja niin suunnittelijat kuin päättäjätkin alkaisivat vähitellen olla samaa mieltä meidän asukkaiden kanssa siitä, että vanha ulkoilualue on sittenkin säilyttämisen arvoinen.
Hanna-Leena Ylinen, Helsinki
17. marraskuuta 2011
Meri-Rastilan aluefoorumi 23.11.
Mitä nuoret aikuiset kaipaavat julkiselta tilalta Meri-Rastilassa? Mitä lapsiperheet ja maahanmuuttajat ajattelevat Meri-Rastilan palveluista?
OurCity-hankkeeseen liittyvien Helsingin yliopiston maantieteen laitoksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijatöiden tulosten esittely Meri-Rastilan aluefoorumissa keskiviikkona 23.11. klo 19 Meri-Rastilan ala-asteen ruokailutilassa (Jaluspolku 3, 00980 Helsinki).
Tule kuulemaan opiskelijoiden tutkimustuloksista, osallistumaan keskusteluun ja synnyttämään yhdessä uusia ajatuksia ja suunnitelmia Meri-Rastilan kehittämiseksi.
7. marraskuuta 2011
Metsäsanomat 5
Jo aiemmin Meri-Rastilan ulkoilualueelle ilmestyneen Pro Meri-Rastilan julkaiseman tiedotteen Metsäsanomien erikoisnumero on nyt myös verkossa luettavissa, tulostettaviassa ja levitettävissä eteenpäin: Metsäsanomat 5.
24. lokakuuta 2011
Kävellään kaava kumoon!
Tule kävelemään kanssamme keskiviikkoisin Meri-Rastilan länsirannalle! Lähtö klo 18 Asukastila Fokasta (Meri-Rastilan tie 14 B). Kävelyt jatkuvat koko syksyn. Tule ilmaisemaan ajatuksesi rantametsän rakentamisesta. Pimeällä mukaan lyhty tai kynttilä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
