26. huhtikuuta 2011

Lautakuntakäsittely alkaa 28.4.

Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnos on tulossa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn nyt torstaina 28.4. Materiaali tuli esille tänään. Havainnekuvissa esitetään kaksi kaavan mahdollistamaa viitesuunnitelmaa.

Suunnitelmaa on täydennetty ja myös jonkin verran muutettu edellisistä luonnoksista. Esityslista ja linkit koko kaavaluonnosmateriaaliin (kartta, selostus, vuorovaikutusraportti, viranomaisten kannanotot ym.) katso: Kaupunkisuunnittelulautakunta 11/28.04.2011.

5. huhtikuuta 2011

Osayleiskaavaluonnos maakuntakaavan vastainen

Meri-Rastilan ulkoilualueelle suunniteltu kerrostaloalue on selkeästi ympäristöministeriön marraskuussa vuonna 2006 vahvistaman Uudenmaan maakuntakaavan vastainen. Maankäyttö- ja rakennuslain § 32 toteaa maakuntakaavan ja yleiskaavan suhteesta seuraavaa:

Maakuntakaavan oikeusvaikutukset muuhun suunnitteluun ja viranomaistoimintaan

Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä ryhdyttäessä muutoin toimenpiteisiin alueiden käytön järjestämiseksi.

Viranomaisten on suunnitellessaan alueiden käyttöä koskevia toimenpiteitä ja päättäessään niiden toteuttamisesta otettava maakuntakaava huomioon, pyrittävä edistämään kaavan toteuttamista ja katsottava, ettei toimenpiteillä vaikeuteta kaavan toteuttamista.

Maakuntakaava ei ole oikeusvaikutteisen yleiskaavan eikä asemakaavan alueella voimassa muutoin kuin 1 momentissa tarkoitetun kaavojen muuttamista koskevan vaikutuksen osalta.

Jos yleiskaavaa nyt muutetaan, tulee voimassa oleva maakuntakaava ottaa huomioon suunnittelussa siltä osin kuin uusi kaavaluonnos poikkeaa Yleiskaava 2002:sta.

Maakuntakaavassa
koko nykyinen Meri-Rastilan ulkoilualue on merkitty virkistysalueeksi, kuten ilmenee maakuntakaavan liitekartasta: Uudenmaan maakuntakaava.

5. maaliskuuta 2011

Kokous Fokassa 9.3.2011

Pro Meri-Rastila kutsuu kaikki Meri-Rastilan ulkoilualuetta puolustavat keskustelemaan kaavoitushankkeen tilanteesta Asukastila Fokkaan (Meri-Rastilan tie 14 B) keskiviikkona 9. maaliskuuta klo 18. Tarkoituksena olisi vaihtaa ajatuksia, kokemuksia ja ideoita rakentamissuunnitelmien tästä vaiheesta sekä vaikutusmahdollisuuksista kevään tärkean päätöksentekoprosessin aikana. Mitä on jo tehty ja mitä kannattaisi juuri nyt tehdä?

11. helmikuuta 2011

Osayleiskaavaehdotus lautakuntaan huhtikuussa?

Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaehdotus ulkoilualueelle suunnitellusta kerrostaloalueesta viedään uusimman tiedonannon mukaan kaupunkisuunnittelulautakuntaan huhtikuussa. Viime vuoden lopulla annetun aiemman arvion mukaan lautakuntakäsittely olisi ollut nyt helmikuussa. Osayleiskaavaluonnoksen hankekortilta löytyvät pdf-tiedostoina kaavakarttojen ja havainnekuvien ym. lisäksi myös Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:n tekemä Meri-Rastilan länsirannan luontoselvitys sekä geologi Antti Sallan tekemä muinaisrantakivikon geologisen muodostelman kartoitus.

4. tammikuuta 2011

Mielipide kaavoitushankkeesta

Olen huolestuneena seurannut aikeita kaavoittaa Meri-Rastilan rantametsä asunto- ja toimitilarakentamiseen. Upea metsä soveltuu loistavasti ulkoiluun ja retkeilyyn kaikille helsinkiläisille. Asun itse Herttoniemessä, mutta käytän hyväksi metron tarjoamaa hyvää liikenneyhteyttä aina kun tulen Rastilaan. Yhdessä Rastilan uimarannan, saunan ja suositun talviuintimahdollisuuden kanssa Meri-Rastilan länsiranta muodostaa helposti tavoitettavan ympärivuotisen ulkoiluparatiisin, myös autottomille. Metro ei siis palvele pelkästään työmatkaliikennettä, vaan sen avulla kaupunkilaiset pääsevät myös virkistysalueille.

Periaatteessa on hyvä, että asuntoja kaavoitetaan hyvien liikenneyhteyksien tuntumaan, kuten metroradan varrelle. Sitä ei kuitenkaan pidä tehdä sokeasti, katsomatta metroasemien luonnonympäristöjä ja virkistyskäyttöä. Tällä hetkellä vapaa-ajan liikenne muodostaa pääkaupunkiseudun liikenteestä jo suuremman osan kuin työmatkaliikenne. On siis pidettävä yhä tarkemmin huolta siitä, että kaupunkilaiset pääsevät julkisilla liikennevälineillä myös vapaa-ajan viettoon.

Vuosaarelaisia on jo yli 35 000, eli keskisuuren kaupungin verran. He ansaitsevat lähiliikuntapaikan ja metsäisen luontoelämyksen kotikaupunginosassaan. Metsän tuhoaminen lisäisi ongelmia alueella. Asuinalueen muuttuminen kivierämaaksi edistäisi yhdyskuntarakenteen hajaantumista ja sosiaalista segregaatiota, kun kynnelle kykenevät asukkaat muuttaisivat naapurikuntiin miellyttävämmän ympäristön toivossa.

Kaavaluonnoksessa 2000 asukkaalle mitoitettu Meri-Rastilan länsirannan alue ei olisi juuri minkäänveroinen panos Helsingin asuntotuotantoon. Kuitenkin se olisi suuri menetys kaikille niille, jotka haluavat viettää Meri-Rastilan metsässä ja rannoilla liikunnallista ja rentouttavaa vapaa-aikaa. Uudisrakentaminen on syytä sijoittaa alueille, joilla se ei tuhoa arvokasta ja paljon hyödynnettyä luonnonympäristöä.

Hilkka Helsti
Helsinki