19. toukokuuta 2014

Talkoo- ja ravintolapäivä kaupunkimetsien puolesta

Lauantaina 17.5.2014 vietettiin sekä talkoo- että ravintolapäivää. Kaupunkiluonnonpuolustajilla oli kahvila saaristolaiva Kulkurilla. Matkalla kauppatorilta Vuosaareen nähtiin Helsingin merellistä luontoa. Laiva ohitti Laajasalon, Santahaminan, Villingin ja Vartiosaaren. Laajasalossa sijaitsevan Kruunuvuorenrannan kuumaisemaksi tärvelty luonto puhutti. Keskustelimme myös Kivinokasta, vaikka se ei reittimme varrella ollutkaan.

Rantautumispaikkamme oli aavehotelli Vuoranta, josta jatkoimme "kävelytalkoiden" merkeissä rantoja pitkin Meri-Rastilan metsään.  

Aavehotelli Vuoranta saaristolaiva Kulkurin kannelta kuvattuna.

Vuorannassa Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander kertoi osallistujille kaavoituksen ja luonnonhoidon kaupunkiluonnolle aiheuttamista uhkista:

Veneestä nousu.
Osallistujia Vuorannassa.
Edelleen Vuorannassa.
Vuorannasta kävelimme rantoja pitkin Hotelli Rantapuiston rantaan, josta jatkoimme Meri-Rastilan metsään. Kävelemämme rantapolun tilalle on Helsingin uuden yleiskaavan merellisessä visiossa  suunniteltu raitiotie.

Metsässä pysähdyimme ensin jumppapaikalle, jossa Lauri Kajander kertoi Meri-Rastilan luontoarvoista:

Keskustelutauko jumppapaikalla.
Jumppapaikalta jatkoimme polkua pitkin suoalueelle:

Polulla
Suon reunalla.
Suolta etenimme kohti Pirunpeltoa, jossa keskustelimme mm. kaupungin suunnittelemasta "Muinaisrantapuistosta". Vertasimme suunnitelmaa Itäväylän muinaishautoihin, jotka ovat näennäisesti säilyneet, mutta joiden ympäristö on tuhoutunut.

Pirunpelto jäi retkellä valitettavasti kuvaamatta. Tässä kuitenkin valokuva viime syyskuulta:

Yksityiskohta Pirunpellosta, kuva Olli Vento.
Teksti ja kuvat (ellei toisin mainita) Hanna-Leena Ylinen