Meri-Rastilan metsän mysteerikivi

Meri-Rastilan mysteerikivestä on louhittu paloja ja siinä on poran reikiä.

Kesän aikana olen inventoinut Meri-Rastilan metsää ja nähnyt paljon sellaista, mitä en olisi arvannut kotikulmiltani löytyvän. Yksi erikoisista löydöistä on rannan tuntumassa oleva kivi, josta on louhittu paloja ja jossa on poran reikiä. Näyttää siltä, että irrotetuista lohkareista on aikoinaan alettu rakentaa kiven lähistölle pengertä tai kivijalkaa.

Tunnetko kiven tarinan? Jos, niin kerro se osoitteeseen hlylinen(at)gmail.com ja lisään tiedon blogiin.

Teksti: Hanna-Leena Ylinen, kuva: Olli Vento

Kaupungin olemus

Hanna-Leena Ylinen pohti miksi kaupunki tuottaa huonoa ympäristöä. Asukkaiden vastustuksesta huolimatta harvennetaan ja hakataan metsiköitä, esimerkiksi, ja muutetaan puistomaisemmiksi. Välitön syy lienee liikamäärä työntekijöitä rakennusvirastossa. Mutta tuntuu että pienenkin bisneksen edistäminen olisi myös kaupungille tärkeämpää kuin luonnonmukainen kaunis ympäristö. Rakennuttajayhtiöiden isot bisnekset ovat itsestään selvästi ”kehittämisprojektien” takana.

Joudumme kysymään mikä on yleensä kaupunki. 

Kaupunkeja on ollut muutaman tuhannen vuoden ajan. Kun maanviljely oli keksitty, alkoi myös kertyä ylijäämävarallisuutta. Vaihto eli kauppa tuli tarpeelliseksi. Sitä käytiin tietysti hyvien kulkuyhteyksien varrella, rannikoilla, jokilaaksoissa, tasankojen tienoilla jne. Sinne kertyi kauppiaita ja heille rakennuksia. 

Edelleen kaupunki on nimensä mukaisesti (vrt. ruotsin köping, joka on samaa kantaa kuin suomen sana) olennaisesti kauppapaikka. Siitä ei kenelläkään voi olla epäilystä esimerkiksi Helsingin keskustassa. Kaupallisuus käy päälle kaikkialla. 

Entä mikä on kaupunginhallinto? 

Alun perin sen joka elimellä on varmasti ollut järkiperäinen tarkoitus. Kaupunginjohtaja, palokunnat, poliisi, sosiaalihuolto, kaupunginvaltuustot jne. 

Mutta kuten organisaatiot aina, jokainen kaupungin organisaatio pyrkii vakiintuessaan edelleen vahvistamaan itseään. Perustelu on selvä, pinnallisesti: Me voisimme hoitaa tehtävämme paremmin, jos meillä olisi enemmän määrärahoja ja enemmän toimihenkilöitä ja toimivaltaa. Tietysti vaatimuksista seuraa myös kilpailua instituuttien kesken. Mutta nykyisen suurtuotannon ja suuren kansantulon aikana jaettavaa riittää. 

Hallinnon kasvaessa sille syntyy myös näköharha. Se rupeaa pitämään itse itseään kaupunkina. Hallinnon vinoutuneesta näkökulmasta Helsinki ei ole enää olennaisesti kauppapaikka, eikä Helsinki ole myöskään sen asukkaat, helsinkiläiset, vaikka niin usein propagandasävyisesti vakuutellaan. Kaupunginhallinnon kannalta Helsinki on Helsingin hallintorakenne. Sen elossapysyminen ja vahvistuminen on todellinen tavoite kaupungin virkakunnassa. 

Tätä varten tarvitaan verotuloja. Ja verotuloja varten tarvitaan työtä ja toimintaa, ja niitä varten väkeä työtä tekemään. Siis kasvu, sekä talouden että väestön, on Helsingin tapaisen suurkaupungin hallintokoneiston itsestään selvä tavoite.

Niin varallisuudeltaan kuin sivistystasoltaan muita vahvemmat suomenruotsalaiset voivat tarvittaessa luopuakin asemistaan, myös kaupunginhallinnoissa. Tammisaaren kaupunkia ei enää ole, hallinnollisesti. Se on osa suurempaa Raaseporin kuntakokonaisuutta. Tammisaaren kaupungin ei tarvitse enää kasvaa. Se voi säilyä surrealistisen kauniina puukaupunkina, jossa meri ja huvitukset ovat pääasioita. Talouselämä ja hallinto ovat jossakin kulisseissa, kaikeksi onneksi. Niiden kasvuvaatimukset eivät pääse pilaamaan keskustaa ainakaan. 

Helsingissä järkeistäminen on mahdotonta. Suurkaupunki on syntynyt siten että kaikkialta maasta on tullut väkeä, useimmiten vielä hyvin toimintatarmoista. Osa heistä on ajautunut kaupunginhallintoonkin. Kasvu vaatii täällä lisää kasvua joka alalla, eikä luopuminen tule kysymykseen. Ei luopuminen uusista asukkaista, asunto-alueista, kauppakeskuksista, liikenneyhteyksistä, hallintoelimistä, kansainvälisistä yhteyksistä, taidetapahtumista – ei mistään.

Ja yleinen kasvuideologia tukee kaikkea.

Teksti: Erkki Haapaniemi

Viherrakentaminen tuottaa huonoa ympäristöä

Rastilan uusittu kuusiaita on esimerkki viherrakentamisen tuottamasta huonosta ympäristöstä.

Viime aikoina olen miettinyt viherrakentamista, joka sanana kuulostaa myönteiseltä, vaikka tosiasiassa kyse on pelkästä bisneksestä. Kaupunkiluonnon ja asukkaiden kannalta paras ratkaisu olisi, että viheralueilla annettaisiin vallita hallittu hoitamattomuus. Tämän luulisi olevan myös kaupungin kannalta järkevin vaihtoehto, koska se ei maksa juuri mitään.

Helsingissä näyttää unohtuvan, että kaupungin kuuluisi olla asukkaitaan varten. Usein tuntuu, että kaupunki kokee tehtäväkseen pikemminkin tuottaa liiketoimintaa yrityksille. Vai miksi kaupunki luonnontilaisten ympäristöjen sijaan näyttäisi suosivan viherrakentamista vaativia puistoja, joita varten tarvitaan konsultteja laatimaan suunnitelmia ja viheralan yrityksiä toteuttamaan ne?

Rastilan leirintäalueen tuntumassa ollut komea kuusiaita on tyypillinen esimerkki viherrakentamisesta. Aita oli merkitty asemakaavaan kaupunkikuvallisesti merkittäväksi ja säilytettäväksi elementiksi. Kaupungin tulkinta säilyttämisestä oli omalaatuinen: puolet hyväkuntoisista vanhoista kuusista kaadettiin vuonna 2009 ja loput 2010. Tilalle istutettiin joulukuusipellolta näyttänyt rivistö serbiankuusia, joista pystyi ilman puutarha-alan koulutustakin arvaamaan, etteivät ne tule pärjäämään.

En ollut vielä alkanut dokumentoida Helsingin kaupungin toimia ennen Rastilan vanhan kuusiaidan kaatamista.  Kuvia aidasta löytyy kuitenkin täältä.

Teksti: Hanna-Leena Ylinen, kuva: EV

Julkaistu aiemmin osoitteessa http://hlylinen.blogspot.fi/

Kiviä Meri-Rastilassa

Meri-Rastilan muinaisranta on Helsingin todennäköisesti laajin Litorina-meren aikainen rantakivikko.

Muinaisrantakivikkoa Meri-Rastilassa.

Meri-Rastilan muinaisranta on keskeistä pirunpeltoa laajempi kokonaisuus. Sammaleen peittämää kivikkoa on kaikkialla metsässä ja muinaisrannan yhteys mereen on säilynyt.

Muinaisrannan ohella jääkaudella Meri-Rastilaan kulkeutuneet siirtolohkareet lisäävät alueen geologista merkittävyyttä. Jos Meri-Rastilaan rakennettaisiin KSV:n suunnitelman mukaisesti, mm. kuvassa oleva valtava siirtolohkare joutuisi väistymään.

Tämä valtava siirtolohkare jäisi rakentamisen alle.

Teksti: Hanna-Leena Ylinen, kuvat: Olli Vento

Suunnittelualueen reunalta

Vaikka Meri-Rastilan suunnittelualueen reuna on Vuosaaren sillan ja Vuotien lähellä, on siellä lasten suosiman pulkkamäen ("matomäki") lisäksi monimuotoista luontoa. Metsä myös suojaa Meri-Rastilan tiellä olevaa asutusta liikenteen melulta ja hiukkaspäästöiltä.

Ilmastonmuutoksen edetessä alueen kasvillisuus vähentää äärimmäisten sääilmiöiden aiheuttamia haittoja mm. muodostamalla asutuksen eteen tuulensuojan sekä imemällä vettä rankkasateiden aikana. Kasvillisuus auttaa myös hillitsemään ilmaston lämpenemisen aiheuttamia terveyshaittoja, koska luontoalueilla ilman lämpötila pysyy noin asteen alhaisempana kuin rakennetuilla alueilla.

Kalliota ja kasvillisuutta suunnittelualueen reunan tuntumassa.

Lehtipuita suunnittelualueen reunan lähistöllä.

Teksti: Hanna-Leena Ylinen, kuvat: Olli Vento