Kaupungin olemus

Hanna-Leena Ylinen pohti miksi kaupunki tuottaa huonoa ympäristöä. Asukkaiden vastustuksesta huolimatta harvennetaan ja hakataan metsiköitä, esimerkiksi, ja muutetaan puistomaisemmiksi. Välitön syy lienee liikamäärä työntekijöitä rakennusvirastossa. Mutta tuntuu että pienenkin bisneksen edistäminen olisi myös kaupungille tärkeämpää kuin luonnonmukainen kaunis ympäristö. Rakennuttajayhtiöiden isot bisnekset ovat itsestään selvästi ”kehittämisprojektien” takana.

Joudumme kysymään mikä on yleensä kaupunki. 

Kaupunkeja on ollut muutaman tuhannen vuoden ajan. Kun maanviljely oli keksitty, alkoi myös kertyä ylijäämävarallisuutta. Vaihto eli kauppa tuli tarpeelliseksi. Sitä käytiin tietysti hyvien kulkuyhteyksien varrella, rannikoilla, jokilaaksoissa, tasankojen tienoilla jne. Sinne kertyi kauppiaita ja heille rakennuksia. 

Edelleen kaupunki on nimensä mukaisesti (vrt. ruotsin köping, joka on samaa kantaa kuin suomen sana) olennaisesti kauppapaikka. Siitä ei kenelläkään voi olla epäilystä esimerkiksi Helsingin keskustassa. Kaupallisuus käy päälle kaikkialla. 

Entä mikä on kaupunginhallinto? 

Alun perin sen joka elimellä on varmasti ollut järkiperäinen tarkoitus. Kaupunginjohtaja, palokunnat, poliisi, sosiaalihuolto, kaupunginvaltuustot jne. 

Mutta kuten organisaatiot aina, jokainen kaupungin organisaatio pyrkii vakiintuessaan edelleen vahvistamaan itseään. Perustelu on selvä, pinnallisesti: Me voisimme hoitaa tehtävämme paremmin, jos meillä olisi enemmän määrärahoja ja enemmän toimihenkilöitä ja toimivaltaa. Tietysti vaatimuksista seuraa myös kilpailua instituuttien kesken. Mutta nykyisen suurtuotannon ja suuren kansantulon aikana jaettavaa riittää. 

Hallinnon kasvaessa sille syntyy myös näköharha. Se rupeaa pitämään itse itseään kaupunkina. Hallinnon vinoutuneesta näkökulmasta Helsinki ei ole enää olennaisesti kauppapaikka, eikä Helsinki ole myöskään sen asukkaat, helsinkiläiset, vaikka niin usein propagandasävyisesti vakuutellaan. Kaupunginhallinnon kannalta Helsinki on Helsingin hallintorakenne. Sen elossapysyminen ja vahvistuminen on todellinen tavoite kaupungin virkakunnassa. 

Tätä varten tarvitaan verotuloja. Ja verotuloja varten tarvitaan työtä ja toimintaa, ja niitä varten väkeä työtä tekemään. Siis kasvu, sekä talouden että väestön, on Helsingin tapaisen suurkaupungin hallintokoneiston itsestään selvä tavoite.

Niin varallisuudeltaan kuin sivistystasoltaan muita vahvemmat suomenruotsalaiset voivat tarvittaessa luopuakin asemistaan, myös kaupunginhallinnoissa. Tammisaaren kaupunkia ei enää ole, hallinnollisesti. Se on osa suurempaa Raaseporin kuntakokonaisuutta. Tammisaaren kaupungin ei tarvitse enää kasvaa. Se voi säilyä surrealistisen kauniina puukaupunkina, jossa meri ja huvitukset ovat pääasioita. Talouselämä ja hallinto ovat jossakin kulisseissa, kaikeksi onneksi. Niiden kasvuvaatimukset eivät pääse pilaamaan keskustaa ainakaan. 

Helsingissä järkeistäminen on mahdotonta. Suurkaupunki on syntynyt siten että kaikkialta maasta on tullut väkeä, useimmiten vielä hyvin toimintatarmoista. Osa heistä on ajautunut kaupunginhallintoonkin. Kasvu vaatii täällä lisää kasvua joka alalla, eikä luopuminen tule kysymykseen. Ei luopuminen uusista asukkaista, asunto-alueista, kauppakeskuksista, liikenneyhteyksistä, hallintoelimistä, kansainvälisistä yhteyksistä, taidetapahtumista – ei mistään.

Ja yleinen kasvuideologia tukee kaikkea.

Teksti: Erkki Haapaniemi