10. tammikuuta 2015

Meri-Rastilan yhteisten tilojen parantaminen

Kesällä 2012 perustettiin työryhmä tekemään ehdotuksia Meri-Rastilan kehittämiseksi entistä viihtyisämmäksi asuinalueeksi. Pro Meri-Rastila -työryhmä tutustui alueen yhteisiin sisä- ja ulkotiloihin ja kirjasi, mitä olisi tärkeä korjata. Lähtökohtana pidettiin nykytilaa eikä otettu huomioon meneillään olevia kaavoitus- ym. suunnitelmia. Se ideoi ja keskusteli samoista asioista asukkaiden kanssa aluefoorumissa maaliskuussa 2014. Raporttiin ”Meri-Rastilan yhteisten tilojen parantaminen” (2014) on koottu sekä Pro Meri-Rastila -työryhmän että asukkaiden aluefoorumissa esiin tuomat parannusehdotukset.

Meri-Rastilan yhteisten tilojen parantaminen -raportti


1 kommentti:

  1. Jättipalsamia tosiaan esiintyy Meri-Rastilan niittyalueella, mutta ennen kuin kaupunki ryhtyy toimiin asian korjaamiseksi, tulisi varmistaa, että hoidetaan jättipalsamiongelmaa eikä sen varjolla lähdetä aiheuttamaan uusia ongelmia. Muuten on riski, että käy niin kuin Sjökullan niityllä, jossa niittyä "hoidettiin" traktoreilla ja moottorisahoilla ja hoitamisen nimissä kaadettiin puita lintujen pesimäaikaan.

    Meri-Rastilan niityn ympäristössä on runsaasti lintuja ja mm. satakieliä pesii alueella. Niityn seutu on linnuille entistäkin tärkeämpi nyt, kun tilanne Vartiokylänlahden toisella puolella on heikentynyt.

    Olisi hyvä kiinnittää huomiota myös siihen, mistä jättipalsami ja muut vieraslajit leviävät. Jättipalsami on karannut Puotilan viljelypalstoilta. Siksi laatikkoviljely Sjökullan alueella ei välttämättä ole hyvä ajatus, varsinkaan jos ei varmisteta, ettei viljely entisestään pahenna torpan ympäristössä olevaa vieraslajiongelmaa. Parempi ajatus voisi olla, että kaupunki istuttaisi niitylle esim. marjapensaita, joiden sadosta kaikki pääsisivät nauttimaan.

    Kuntoiluvälineiden lisääminen metsään on myös ongelmallista, koska välineet vievät tilaa. Parempi paikka niille voisikin löytyä Rastilan uimarannalta. Välineitähän on muutenkin uimarantojen yhteydessä ainakin Isolla Kallahdella ja Aurinkolahdessa.

    VastaaPoista