25. huhtikuuta 2014

Yleiskaavapainajainen: raitiotie Lohiniemenrantaan

Helsingin yleiskaavan Visio 2050 -raportti on noudettavissa Narinkkatorilla sijaitsevasta info- ja näyttelytila Laiturista. Raportin voi myös ladata täältä.

Yhden visio on toisen painajainen. Pahimmissa unissanikaan en olisi osannut keksiä raitiotietä, joka kulkisi Vartiosaaren ja Ramsinniemen kautta Lohiniemenrantaan, josta se jatkaisi Vuosaaren metroasemalle. Kaupunkisuunnitteluvirastossa sellainen keksittiin.

Tässä on osa visioraportin aukeamalla 56 - 57 olevasta kuvasta:

Vihreällä katkoviivalla merkitty rantaraitiotie kulkee Lohiniemenrannassa.
Kuvaa kannattaa katsoa tarkemmin, sillä raitiotien lisäksi siinä on muutakin kiinnostavaa.

Merellinen asuminen on merkitty karttaan punaisin ruudukoin. Vaikka Helsingin kaupunki on juuri Meri-Rastilan osayleiskaavasta jätettyihin valituksiin liittyvässä vastineessaan esittänyt Helsingin hallinto-oikeudelle, että osayleiskaava säilyttää 85 % Meri-Rastilan metsästä rakentamattomana, veisi yleiskaavavisio loputkin metsästä.

Merellistä asumista on Meri-Rastilan metsän lisäksi merkitty mm. Vartiosaareen ja Ison Kallahden uimarannan tuntumaan.

Korjaus 2.5.2014: Olin katsonut kuvaa huolimattomasti. Merellistä asumista ei olekaan merkitty Ison Kallahden uimarannan tuntumaan, vaan kanavan taakse Uutelaan.

Ajatusta rantaraitiotiestä on vaikea ymmärtää, sillä sen rakentaminen veisi sen, mikä näillä alueilla nyt on hienoa. Ovatkohan suunnittelijat käyneet lainkaan Lohiniemenrannassa, kun eivät tiedä sen olevan hyvä nykyisellään?

Näkymä Lohiniemenrannasta.
Kaksi rusakkoa Lohiniemenrannassa.
Meri on tavoitettavissa kävellen tai polkupyörällä.
Honkatalot mainostaa Lohiniemenrantaan suunnittelemiaan kenkälaatikoita sillä, että "silmänkantamattomiin siintävä meri on läsnä jokaisessa talossa". Yleiskaavavisio ihan talojen vierestä kulkevasta rantaraitiotiestä tuskin helpottaa muutenkin vaikeasti markkinoitavan kohteen myyntiä.

KSV aikoo mahduttaa alimpien talojen ja meren väliin raitiotien.
Teksti ja valokuvat Hanna-Leena Ylinen  

1 kommentti:

  1. Nuo visiokartat ovat tarkoituksella hyvin summittaisia eli ei kannata vielä niiden mukaan päätellä mahdollisen saaristoraitiotien tarkkoja linjauksia.

    Esimerkiksi saman vihkosen aukeamalla 42-43 pikaraitiotie menee yhtä epärealistisen suoraa linjaa. Fiksuinta olisi vetää raiteet nykyisten tielinjojen mukaan.

    Omasta mielestäni tuo hahmoteltu raitiotie pilaisi Ramsinniemen ja vaatisi samalla luontoalueiden rakentamista asunnoiksi ollakseen mitenkään taloudellisesti perusteltavissa. Palataan asiaan uudelleen vaikka vuonna 2050.

    VastaaPoista