25. tammikuuta 2014

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys valitti Meri-Rastilan osayleiskaavapäätöksestä



Helsingin kaupunginvaltuuston 11.12.2013 tekemästä Meri-Rastilan osayleiskaavapäätöksestä on määräaikaan mennessä jätetty kuusi kunnallisvalitusta Helsingin hallinto-oikeuteen. Yksi muutoksenhakijoista on Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, jonka kirjelmä löytyy täältä.

Aiheesta myös Helsyn blogissa.

21. tammikuuta 2014

Muutamia lehtijuttuja Meri-Rastilaan liittyen

Suomenmaa nosti Meri-Rastilan osayleiskaavan valtuustokäsittelyn esille pääkirjoituksessaan 11.12.2013. Jutussa todetaan, ettei pääkaupunkiseudun mielenosoittajia voi leimata nuoriksi hipeiksi, vaan joukossa on runsaasti vaikutusvaltaisia ja nimekkäitä ihmisiä. Olisi ollut kiinnostavaa, jos lehti olisi hiukan avannut väitettä. On selvää, ettei kaupunkimetsäliikkeessä ole kyse hippitoiminnasta, mutta olisi toivonut, että lehti olisi tarkentanut, keitä jutussa mainitut vaikutusvaltaiset ja nimekkäät ihmiset ovat.

Pääkirjoitus Suomenmaassa 11.12.2013

Vaikka Suomenmaan kirjoitus suhtautui enimmäkseen myönteisesti asukkaiden haluun vaikuttaa omaan elinympäristöönsä, eivät Keskustan valtuutetut valitettavasti asettuneet tukemaan sen enempää metsän säilyttämistä kuin asukasdemokratiaakaan.

Iltalehti kirjoitti 12.12.2013 pääkirjoituksessaan Meri-Rastilan osayleiskaavapäätöksestä sekä asukkaiden aktiivisuudesta. Vaikka jutussa on virheitä (mm. 2000 asunnon sijaan pitäisi kirjoittaa 2000 asukkaasta), se kannattaa lukea:

Pääkirjoitus Iltalehdessä 12.12.2013

Kirkko ja kaupunki -lehdessä oli 13.1.2014 laaja artikkeli Helsingin yleiskaavasta ja kainalojuttu, joka käsitteli Meri-Rastilaa. Juttu nosti esille, että kyse ei ollut siitä,etteikö asuntoja rakennettaisi, vaan niiden sijoittelusta.

Juttu Kirkko ja kaupunki -lehdessä 13.1.2014

Kainalojuttu Kirkko ja kaupunki -lehdessä