12. lokakuuta 2013

OURCity-suunnitelma toisi Meri-Rastilaan reilun kaupan asuntoja


Lähetin tänään Helsingin kaupungin kirjaamon osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi Meri-Rastilan suunnittelua koskevan alta löytyvän viestin välitettäväksi kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenille ja varajäsenille.

OURCity-suunnitelma toisi Meri-Rastilaan reilun kaupan asuntoja

Kaupunkisuunnitteluvirasto on epäillyt, etteivät OURCity-suunnitelman pohjalta Meri-Rastilaan toteutetut asunnot olisi riittävän vetovoimaisia.

Itse näen asian toisin. OURCity-asuntojen houkuttelevuutta lisäisi paitsi metsän läheisyys myös tieto siitä, että metsäkokonaisuus on säilynyt juuri näiden asuntojen ansiosta. Myönteinen julkisuus toisi ostajia näille reilun kaupan asunnoille. Uudet asukkaat voisivat muuttaa Meri-Rastilaan tietäen, ettei heidän kotiensa suunnittelussa ja toteutuksessa ole loukattu alueen identiteettiä.

OURCity-ehdotus metsäkokonaisuuden säilyttävästä rakentamisesta on reilu paitsi nykyisille ja tuleville merirastilalaisille myös Helsingin kaupungille. Hankkeen toteuttaminen parantaisi kaupungin melko tylyä julkikuvaa. Lisäksi ehdotus mahdollistaisi asuntojen rakentamisen kohtalaisen nopealla aikataululla, koska suunnitelmasta tuskin tulisi valituksia. Asukkaiden lisäksi myös luontojärjestöt (esim. Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ja Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa) ovat ilmaisseet tukensa OURCity-suunnitelmalle.

Virastossa asukkaiden tekemää tarjousta jo rakennetun alueen täydentämisestä on kohdeltu epäreilusti. OURCity-suunnitelmalla haluttiin vastata kaupungin esittämään noin 2 000 asukkaan tavoitteeseen. KSV:n vastaus on ollut, ettei OURCity ole vaihtoehto, koska Meri-Rastilaan tarvitaankin sen mukaan molempien suunnitelmien asukasmäärä.

Virasto on siis muuttanut sääntöjä kesken pelin eikä vuorovaikutuksella ole ollut edes nimellistä mahdollisuutta toteutua. Vuorovaikutukseksi ei pitäisikään kutsua sellaista, minkä lopputulos on ennalta päätetty.

OURCity-suunnitelman lisäksi pyydän kaupunkisuunnittelulautakuntaa tutustumaan Luonto-Liiton metsävastaavan Lauri Kajanderin alun perin Stadin Ruusu -lehdelle kirjoittamaan tekstiin luontoalueista terveyden ja sosiaalisen tasa-arvon edistäjinä:


Kaupunkisuunnitteluvirasto on ajoittain kehottanut merirastilalaisia ulkoilemaan Uutelassa tai Kallahdenniemellä. Nämä ovat kuitenkin jo nyt runsaasta käytöstä kuluneita ja erityisesti Uutela myös melko kaukana Meri-Rastilasta.

Meri-Rastilan ulkoilualueella on lisäksi erityispiirre, jota ei näiltä muilta virkistysalueilta löydy. Se on aikoinaan säästynyt huvilarakentamiselta. Luonnontilaisena säilynyt rantametsäkokonaisuus tulisi säästää myös tuleville sukupolville.

Ystävällisin terveisin

Hanna-Leena Ylinen
  

 

2 kommenttia:

  1. Uutelaan on Meri-Rastilasta pitkä kävelymatka. Saattaa mennä puoli tuntia ennen kuin pääsee luonto-alueen rajalle. Kyllä luontoon olisi hyvä ehtiä paljon nopeammin.

    Kallahdenniemen luonto on sen sorttista, että se kuluu herkästi. Kulumisen jälkeen aluskasvillisuus palautuu tosi hitaasti. Muistelen, että tällaista kerrottiin yleisötilaisuudessa, jonka kaupungin väki piti aikaisemmin syksyllä.

    VastaaPoista
  2. Mitä enemmän porukkaa tulee, sitä tärkeämmäksi tulevat kunnon ulkoilualueet. Viime aikoina on sitä paitsi innostettu ihmisiä liikkumaan enemmän. Ihan kai terveyssyistä.

    Kyllä metsä pitää säästää.

    VastaaPoista