30. elokuuta 2012

Viherrakentaminen tuottaa huonoa ympäristöä

Rastilan uusittu kuusiaita on esimerkki viherrakentamisen tuottamasta huonosta ympäristöstä.



















Viime aikoina olen miettinyt viherrakentamista, joka sanana kuulostaa myönteiseltä, vaikka tosiasiassa kyse on pelkästä bisneksestä. Kaupunkiluonnon ja asukkaiden kannalta paras ratkaisu olisi, että viheralueilla annettaisiin vallita hallittu hoitamattomuus. Tämän luulisi olevan myös kaupungin kannalta järkevin vaihtoehto, koska se ei maksa juuri mitään.

Helsingissä näyttää unohtuvan, että kaupungin kuuluisi olla asukkaitaan varten. Usein tuntuu, että kaupunki kokee tehtäväkseen pikemminkin tuottaa liiketoimintaa yrityksille. Vai miksi kaupunki luonnontilaisten ympäristöjen sijaan näyttäisi suosivan viherrakentamista vaativia puistoja, joita varten tarvitaan konsultteja laatimaan suunnitelmia ja viheralan yrityksiä toteuttamaan ne?

Rastilan leirintäalueen tuntumassa ollut komea kuusiaita on tyypillinen esimerkki viherrakentamisesta. Aita oli merkitty asemakaavaan kaupunkikuvallisesti merkittäväksi ja säilytettäväksi elementiksi. Kaupungin tulkinta säilyttämisestä oli omalaatuinen: puolet hyväkuntoisista vanhoista kuusista kaadettiin vuonna 2009 ja loput 2010. Tilalle istutettiin joulukuusipellolta näyttänyt rivistö serbiankuusia, joista pystyi ilman puutarha-alan koulutustakin arvaamaan, etteivät ne tule pärjäämään.

En ollut vielä alkanut dokumentoida Helsingin kaupungin toimia ennen Rastilan vanhan kuusiaidan kaatamista.  Kuvia aidasta löytyy kuitenkin täältä.

Teksti: Hanna-Leena Ylinen, kuva: EV

Julkaistu aiemmin osoitteessa http://hlylinen.blogspot.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti